persoonalliset uniikki korut

Tilaa näiltä sivuilta itsellesi persoonalliset korut. Näitä ei ole juuri missään muualla myynnissä.

Sarjat, jos niitä valmistetaan, ovat hyvin pieniä ja siksi näitä voi kutsua uniikkikoruiksi. Voit myös suunnitella itse omat yksilölliset korusi yhteistyössä valmistajan kanssa.

Sivuilla olevia koruja voi tilata ja ne toimitetaan asiakkaalle postin välityksellä. Hinnat sisältävät alv:n. Jos jotain kuvastossa olevaa korua ei ole saatavilla, sen voi tilata. Toimitusaika riippuu valmistustekniikasta ja on 1 viikko - 2 kuukautta. Toimitusajoista kannattaa sopia henkilökohtaisesti tai jättämällä sähköpostiin oman toiveen.

Kaikki hopeatyöt on tehty 925-sterling-hopeasta käsityönä ja ne ovat leimattu tekijän- ja pitoisuusleimoilla.

neljännesvuosisata tekemisen riemua

Olen mikkeliläinen, Tampereella asuva metallitaiteilija. Valmistan korujen lisäksi sisustustuotteita, mm. astioita, suuria vasarapakotus-tekniikalla tehtyjä tauluja ja lasitöitä (lyijylasi, tiffany ja mosaiikkityö).

Olen opettanut koru- ja metallituotevalmistusta aina vuodesta 1989 saakka nuorison ammatillisessa koulutuksessa ja harrastajajoukkojen parissa.

En osaa pitää näppejäni irti tekemisestä, niin hauskaa ja antoisaa se on. Leikin esineissäni muodoilla ja tarinoilla sekä yritän antaa asiakkailleni hyvän mielen niiden avulla. Kauneuden kaipuu, tekemisen riemu ja rakkaus elämään; siinä tärkeimmät tekemistäni siivittävät seikat.